Tämä matka merkitsi merkittävää suunnanmuutosta suomalaisessa runoudessa, kun Eeva-Liisa Manner esitteli uudenlaisen tavan kirjoittaa ja kokea lyriikkaa. Julkaisuvuonna 1956 teos poikkesi selkeästi aikaisemmista runokokoelmista, sillä se toi esiin vapaan mitan, sisäisen puheen ja eksistentiaalisen syvyyden. Mannerin runous ei tavoittele muotoilultaan perinteistä kauneutta vaan rehellisyyttä. Runojen säkeet liikkuvat vaivattomasti ajasta, paikasta ja kokemuksesta toiseen, usein hauraasti ja hiljaisesti. Tämä runokokoelma herätti huomiota modernistisella otteellaan ja vaikutti useiden seuraavan sukupolven runoilijoiden ilmaisuun runoilijoille. Sen vaikutus näkyy yhä nykyrunoudessa, ja se on kiistatta klassikko, joka aloitti uuden kauden suomalaisen kirjallisuuden historiassa.
Tämä matka ei ole kronologinen kertomus, vaan matka ihmismielen sisäisiin kerroksiin. Runojen puhujat pohtivat itsetietoisuutta, kaipuuta ja yksinäisyyttä, mutta eivät koskaan kliseisesti tai pinnallisesti. Mannerin runous on täynnä pohdiskelevaa hiljaisuutta, jossa jokainen säe tuntuu nousevan sisäisestä tilasta, jossa elämä, kuolema ja ajan kuluminen kohtaavat. Teemat liikkuvat ihmisen haurauden, henkisen kivun ja lohdun hakemisen ympärillä. Usein runot näyttäytyvät ikään kuin fragmentteina suuremmasta ajatusprosessista – ne tuntuvat keskeneräisiltä, mutta juuri siksi niin todenmukaisilta. Lukija saa osallistua tähän matkaan omalla tavallaan, sillä teksti ei pakota tulkintaa vaan ehdottaa.
Mannerin kieli on minimalistista, mutta sen ilmaisema tunnevoima on valtava. Hän käyttää kieltä kuten säveltäjä säveliä – jokaista taukoa, rytmiä ja säkeen pituutta hyödynnetään tunnelman rakentamiseen. Tämä matka ei ole kielellisesti prameileva, mutta juuri siksi niin vaikuttava. Manner ei kirjoita suoraan vaan antaa lukijan tuntea, havainnoida ja oivaltaa. Hänen runonsa toimivat hiljaisina havaintoina, joissa pienikin ilmaisu voi kantaa valtavan määrän merkityksiä. Runoissa ei ole turhia sanoja – kaikki on tarkoin harkittua. Tämä tekee lukemisesta meditatiivisen kokemuksen: sanat eivät vain kerro, ne myös hiljentävät. Jokainen säe on askel kohti omaa sisäistä maailmaa ja sen tutkimista.
Tämä matka on myös aikansa tuote – teos, joka kantaa mukanaan sodanjälkeisen Euroopan psyykkistä ja kulttuurista maisemaa. Mannerin runot eivät ole poliittisia sanan perinteisessä merkityksessä, mutta niistä huokuu tietoisuus inhimillisestä kärsimyksestä ja vierauden kokemuksesta. Runojen alatekstit heijastavat maailmaa, jossa yhteys toisiin on usein katkolla ja yksilö etsii paikkaansa sirpaleisessa todellisuudessa. Mannerin henkilökohtainen elämä – hänen sairautensa, herkkyytensä ja menetyksensä – sekoittuvat taidokkaasti runoihin, jotka ovat samalla henkilökohtaisia ja universaaleja. Kokoelma toimii kuin sielun peili, jossa lukija voi kohdata omat pelkonsa, toiveensa ja muistonsa.
Tämä matka on teos, joka vaatii rauhallista lukemista ja avointa mieltä. Se ei tarjoa nopeaa tyydytystä tai selkeitä loppupäätelmiä, vaan asettuu lukijan viereen kuin ystävä, joka kuuntelee ja kysyy. Eeva-Liisa Mannerin vaikutus runouteen ei ole vain temaattinen tai tekninen – hän muutti käsityksen siitä, mitä runous voi olla. Kokoelma ei ole vain modernistisen lyriikan läpimurto, vaan myös pysyvä osa suomalaisen kirjallisuuden sielua. Tämä matka ei vanhene, koska sen ydin ei ole hetkellisessä ilmiössä vaan ajattomassa ihmisyyden kokemuksessa. Se on kirja, joka ei huuda vaan kuiskaa – ja sen ääni jää kuuluville vielä kauan lukemisen jälkeen.
